Suklaamanteli

VH20-018-0138 ~ RMP

Copy: Vapaasti by AK

Nimi, lempinimi: Suklaamanteli, Manna
Rotu, sukupuoli: suomenhevonen, tamma
Säkä, väri: 152cm, tummanpunarautias
Syntymäaika, ikä: 07.01.2016, 6-vuotias
Koulutustaso, painotus: re 100cm, ko HeB, yleispainotus
Kasvattaja, omistaja: Majakan talli(evm), Milja Lahtinen(VRL-14824)
Meriitit: KTK-III

Luonne

Manna on suurisydäminen hevonen pakattuna nätisti, oikein rusetti paketissa. Manna on sellainen ystävällinen ja lojaali hevonen, jota uskaltaa kyllä pienempikin lapsi käsitellä. Manna on kyllä aikamoinen herkupeppu, varsinkin oreo-kekseihin se on kiintynyt. Mistälie niitäkin saanut.

Hoitaessa Manna seisoo kiltisti aloillaan ihmisen tehdessä kaikenmaailman hoitotoimenpiteet. Harjaus, varustaminen, peseminen, raspaus, kengitys, eläinlääkärikäynnit, kaikki sujuu hyvin. Siltä osalta Manna on hieman tylsä. Tamma kuitenkin on perso kaikille herkuille. Jos taskuun on jäänyt heppanami tai porkkanan pala, Manna ei suostu jättämään hoitajan taskuja rauhaan. Tammalle jos pystyy sanomaan napakan ein, se kyllä lopettaa taskun hamuamisen, silti toiveikkaatsti ihmistä tuijottaen. Tältä saralta Manna on saanut liian monta periksiantoa niin, että tulevaisuudessa pelkän ein sanominen ei riitä lopettamaan tamman taskujen tutkimista.

Ratsuna Manna on oikein mukava ja helppo. Se tekee kaiken mitä ihminen pystyy ja enemmänkin, jos vain osaa. Manna on todellinen suorittaja. Tammalla on sydän paikallaan työnteon suhteen. Kouluratsastuksessa Manna on hyväkäytöksinen ja kiltti, kuuntelee tarkasti ratsastajaa. Esteillä Manna saattaa innostua joskus melko kovastikin. Ei se vaaralliseksi mene, mutta pitää olla tarkkana ettei Manna unohda ratsastajan olemassa oloa. Tamma on kyllä varma hyppääjä, vaikka ratsastaja olisikin hieman hukassa. Manna sopii siis myös aloittelevallekin tai epävarmalle hyppääjälle.Maastossa Manna on rauhallinen eteenpäintalsija, joka ei kivistä, postilaatikoista tai haukkuvista koiristakaan välitä. Kovaa vauhtia ajavat autot saavat Mannan kauhun partaalle. Manna ei niinkään pelkää nopeutta, vain ääntä. Sen takia ei kannata ainakaan yksikseen mennä tammalla liikenteen sekaan ratsastamaan.

Vaikka Manna on kiltti ja hyväsydäminen ja nättikin vielä, tylsä se ei ole. Tammalta löytyy tietyissä tilanteissa kunnolla persoonaa ja eloa. Esimerkiksi laumassa muiden hevosten kanssa. Manna yrittää parhaansa mukaan ystävystyä muihin, mutta muiden hevosten antaessa kenkää tammalle, se tyytyy yksinäisyyteen. Manna myös pelkää isoja ääniä, kuten ukkosta ja moottoripyöriä. Sen takia ukkossäällä Manna kannattaa hakea ensimmäisten joukossa sisälle. Onko Manna alistuvainen ja tylsä? Ehkä. Mutta ihana tamma, joka ajattelee aina muiden parasta.

Suku

EVM-sukuinen

isä. Suklaakokki trt, 160cm
ii. Leipuri Hiiva  ie. Kaakaokeksi

emä. Mansikkamankeli prt, 150cm
ei. Käsityöläisen Poika ee. Metsämansikka

Lue sukuselvitys

Päiväkirja

03.06.2020

Kantakirjaustilaisuus, kirjoittanut omistaja

Sanoja 662

"Heippa sitten!" vilkutan ikkunasta Oonalle ja Riinalle. Vilkaisen mukaani lähtenyttä Syksyä, joka tarjoutui myös kuskiksi, että minä voisin keskittyä hevosiin. Olemme siis lähdössä kantakirjatilaisuuteen Mannan, Ruun ja Usvan kanssa. Minua jännitti kamalasti vähän kaikenlaiset asiat. Mannan kanssa ei varmaan tulisi ongelmia näyttämisessä, se on niin kiltti ja leppois tamma. Usvan kanssa saattaisi tulla ongelmia, jos se ei malta pysyä aloillaan. Mutta Ruu on se mutta meidän hevosissa. Haasteellinen ja omapäinen Ruu. Huokaisen ja nappaan jalkatilassa lojuvan vanhan Hevosurheilu-lehden. Siellä on juttu sen vuoden Suomenhevosten kantakirjatilaisuudesta. Nakkaan lehden takapenkille ärtyneesti huokaisten. Voi kunpa Oona ja Riinakin olisivat päässeet mukaan, mutta Riinalla on hevosen ostojuttuja ja Oonalla on valmennus. Katson taas rauhallista Syksyä.

"Kauanko meillä siis menee, että olemme perillä?" kysyn jännityksen vallassa. Syksy naurahtaa.

"Ei kauan, puolisen tuntia ehkä", hän vastaa. Huokaisen taas ja katson kamerasta, miten hevoset voivat trailerissa. Manna on rauhallinen kuten aina, Usva vaikuttaa tyytymättömältä ahtaaseen tilaan, jossa ei voi irrotella ja Ruu nyrpistelee kavereilleen. Rösähdän nojaamaan auton penkkiin ja katselen ikkunasta ulos. Silmäluomeni lupsuvat. Väsyttää niin kovasti, mutta jännitys estää nukahtamisen...

Olen tainnut nukahtaa, sillä herään siihen, kun Syksy sammuttaa moottorin.

"Perillä ollaan", hän toteaa ja nousee autosta. Syksy sai luvan näyttää Usvan, samalla ori olisi hänen vastuullaan. Syksy on hyvä orien kanssa. Vähän kaikenlaisten orien. Nousen hitaammin autosta ja menen traileriin. Syksy on taluttanut Usvan ulos ja harjailee rautiasta oria, jonka hän on kiinnittänyt trailerin kyljessä olevaan renkaaseen. Halaan ensin Mannaa ja talutan sitten Ruun ulos trailerista. Manna pärjäisi trailerissa hetken yksikseen. Harjaan Ruun nopeasti valmiiksi ja noudan sitten Mannan trailerista. Syksy sanoo hakevansa ohjelmanumerot ja muuta sellaista. En kuuntele, sillä haluan saada hevoset näyttämään mahdollisimman hyviltä. Pian Syksy palaa ja huomaan, että vuoromme on noin puolessa välissä. Ensin Manna, sitten Ruu ja viimeisenä Usva. Huokaisen alistuneesti ja talutan Mannan takaisin traileriin, jonka jälkeen talutan Ruunkin takaisin koppiin. Saan taistella tamman kanssa vähintään viisi minuuttia, ennen kuin se suostuu menemään takaisin traileriin. Lähden etsimään vessaa.

Palatessani takaisin hevosten ja Syksyn luo, oloni on hieman rauhallisempi. Talutan taas Mannan ulos trailerista ja viimeisten tamman Syksyn kanssa. Hän virnistää iloisesti ja näyttää peukkua. Huokaisen ja yritän hymyillä, mutta se on vaikeaa, sillä jännitys on palannut. Talutan Mannan lähemmäs kenttää, jossa tuomarit arvostelevat hevosia. Vilkuilen Mannaa ja kun meidät kutsutaan paikalle, korvani lukkiutuvat. Yhtäkkiä maailmassa on vain kertakaikkisen kiltti Manna ja minä. Tamma seisoo hienosti paikoillaan, sen askellajit ovat rentoja ja hienoja. Manna käyttäytyy kertakaikkisen täydellisesti. Syksy odottaa portilla Ruun kanssa ja vaihdamme hevosia.

Ruu ei olekaan yhtä kiltti kuin Manna. Saan sen kyllä pysähtymään, mutta se ei malttaisi seisoa. Hetki tuntuu venyvän kamalan pitkäksi, kun tuomarit arvostelevat Ruun rakennetta samalla, kun tamma viuhtoo päätä ja jalkojaan sinne tänne. Askellajinsa Ruu näyttää yllättävän hyvin, se on iloinen päästessään verryttelemään. Taluttaessani Ruuta pois kentältä, hymyilen rohkaisevasti Syksylle, joka kävelee tuomareiden eteen Usvan kanssa. Jään aidan lähelle seurailemaan Syksyä ja Usvaa, Ruun kanssa tietysti.

Usva seisoo paikoillaan lähes yhtä levottomasti kuin Ruu. Syksy saa kuitenkin Usvan aisoihin yllättävän hyvin. Ihmenainen. Usvakin näyttää iloitsevan päästessään vähän esittämään ja se vaikuttaa aika pöyhkeältä kuin kukko. Sitten Syksy ja Usva ovatkin jo meidän vieressä. Virnistämme toisilemme ja viemme hevoset traileriin. Hoidamme ne ja annamme juotavaa ja heinää. Pian saisimme tietää hevosten kantakirjapalkinnot.

Suljen silmäni. Kuuntelen, kun Syksy starttaa auton ja lähdemme ajamaan tallille päin. Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen. Muistelen, kuinka äsken saimme tietää tulokset.

"Suklaamanteli, 17 + 16 + 17 + 17, yhteensä 67 pistettä. Tämä tarkoittaa KTK-III palkintoa". Olin tyytyväinen ihanaan Mannaani.

"Hiivurin Eksynyt Avaruuteen, 17 + 18 + 18 + 17, yhteensä 70 pistettä. Tämä tarkoittaa KTK-II palkintoa". Olin todella yllättynyt, mutta myös erityisen tyytyväinen Ruuhun. Mahtava tamma.

"Hiivurin Varjovitsaus, 20 + 20 + 20 + 20, yhteensä 80 pistettä. Tämä tarkoittaa KTK-I palkintoa". Olin kuin puulla päähän lyöty ja riemulla ei ollut rajoja. Syksykin näytti erityisen tyytyväiseltä kuullessaan, että juuri hänen esittämänsä hevonen palkittiin kantakirjassa KTK-I palkinnolla. Auton rengas osuu kiveen, jonka seurauksena palaan nykyhetkeen. Vilkaisen kamerasta traileriin, jossa uniset hevoset näyttävät rauhallisilta.

"Kiitos paljon Syksy, susta oli iso apu", haukottelen. En kuule naisen vastausta vaipuessani taas uneen, tällä kertaa tyytyväisenä.

- Milja

 25.06.2020, kirjoittanut omistaja

Sanoja 204

Korviini kaikuu kiljuntaa, kun putsaan Rockin varusteita. Milja ryntää hengästyneenä luokseni. En ole varma, onko tämä hyvä vai huono juttu.

"Kuka on kuollut?" kysyn haudanvakavana. Milja hengittää raskaasti.

"Manna", siskoni sanoo vakavana. Vedän terävästi, syvään henkeä. Manna on Miljan ensimmäinen hankinta Snowstormiin. Tamma on Miljalle se ykkönen koko suomenhevostallista, Manna on siskoni aarre! Vai pitäisikö nyt puhua menneessä aikamuodossa? Silloin Miljan ilme kirkastuu.

"On tiineenä!" Milja kirkuu ja vetää minut mukaan piiri pieni pyörii-leikkiin, joka on olevinaan voitontanssi. Työnnän Miljan nauraen kauemmas.

"Ihan mahtavaa! Kuka on isä? Mitä ominaisuuksia toivot varsalta? Milloin on laskettu aika?" kysymystulvaani on vaikea estää. Milja alkaa kikattamaan ja istuutuu lattialle. Hän kertoo, että isänä on hieno, tummanrautias Kimpaleen Joel. Milja toivoisi tummanpunarautiasta orivarsaa. Mietimme yhdessä pari nimiehdotusta.

"Hmmm... Lumimyrskyn Manu? Mikael? Jasperi?" ehdotan. Milja nyökyttelee hyväksyvästi, leveä virne kasvoillaan.

"Kiitos, jos se on ori, se on joku noista! Minulla tuli mieleen vain jokin Pullamestari tai Joenpohja", Milja nauraa leikkisästi. Tuhahdan ja jatkan Rockin varusteiden putsaamista.

"Niinpä niin. Entä Riina, joko hän tietää?" myhäilen. Milja säpsähtää ja ponkaisee salamana seisomaan.

"Voi taivas, pitää kertoa hänelle! Hei sitten!" Milja kirkuu iloisesti ja juoksee pois. Ja vaikka Milja toivoi tummanpunarautiasta orivarsaa, ei yhdeksän kuukauden jälkeen syntynyt tummanrautias tammavarsa ollut lainkaan huono juttu. 

- Oona

31.05.2020

KRJ-tarinakisat, kirjoittanut omistaja

"Mahtava Manna, kertakaikkiaan mahtava Manna", kuiskaan rautiaan suomenhevostamman korvaan. Katselen jännittyneenä ympärillä hyöriviä ratsukoita, jotka valmistautuvat alkavaan kisapäivään. Olimme saapuneet Oonan ja Riinan kanssa Cloudfieldiin britteihin, siis Karlan kasvattajan luokse, kisaamaan. Minä kisasin Mannan kanssa Helppo B-luokassa, samoin Oona Tiffin kanssa, mutta Riina ei tänään kisannut. Sanoi haluavansa olla vain kisahoitajana, kerrankin, ja nauraa sivusta meidän kisajännitykselle. Oona kisaa kultaisen tammansa kanssa ennen meitä. Taputan Mannan kaulaa ja jatkan sen harjaamista. Oonan vuoro olisi seuraavana, mutta minä ja Manna kisaamme loppupuolella luokkaa. Kerkeäisin siis hyvin vielä hoitamaan sitä. Vaikka minua jännittää hurjasti, olen joutunut käymään vessassa jo useaan otteeseen, huomaan, että kisapaikan ilmapiiri vaikuttaa mukavalta. Kukaan kisaajista ei tiuski toisilleen, toisin kuin joissakin paikoissa. Tämä maailma vaikuttaa ystävälliseltä ja hyvältä. Huokaisen hiljaa ja heitän Mannan satulan tamman selkään. Mahani murisee, sillä en ole kisajännitykseltä pystynyt syömään juuri mitään. Enkä aio syödäkään, sillä jännitys koivertaa mahan pohjassa, enkä saisi mitään alas. En ymmärrä, miksi minua jännittää. Manna on yhtä rauhallinen kuin aina ja olen ennenkin kisannut. Mannankin kanssa. Kai se, että haluan tehdä vaikutuksen Karlan kasvattajiin, lisää jännitystä. Tai uusi kisapaikka. Tai siskoa vastaan kisaaminen. Olen juuri aloittamassa suitsimaan Mannaa, kun Riina rientää paikalle. Hän nappaa Mannan suitset käsistäni ja kehottaa pukemaan kisavaatteet ja rentoutumaan. Hymyilen kiitollisena, mutta ennen kuin menen vaihtamaan kisavaatteita, painan posken Mannan turpaa vasten. Suomenhevonen taitaa ymmärtää jännitykseni, sillä se hörähtää rauhoittavasti. Hymyilen. Kisajännitystä tai ei, Manna, Oona ja Riina ovat tukenani.

- Milja

~

Manna kulki jonkin verran kaula mutkalla ja kehotin Miljaa pitämään kädet rauhassa omalla paikallaan. Asetun pois päin väistön suunnasta tuli olla hyvin pieni. Heti kun Milja hellitti asettavaa ohjasotetta, Manna väisti paljon paremmin. Muutamissa väistöissä Manna lähti väistämään liian innokkaasti takaosa edellä, mutta se saatiin korjattua nopeasti.
Seuraavaksi pyysin ratsukkoa siirtymään raviin. Muutaman ympyrän ja kolmikaarisen jälkeen jatkoimme samaa väistötehtävää ravissa. Milja lähti itse hätiköimään väistössä ja linjasta tuli kiemurainen. Manna teki kaiken juuri kuten ratsastaja pyysi, joten Miljan piti korjata omaa ratsastustaan.
"Ratsasta ravissa just niinku menit äsken käynnissä. Joo, just noin", neuvoin. Samaan hengenvetoon jouduin kuitenkin jälleen muistuttamaan liiallisesta asetuksesta. Muutamien toistojen jälkeen raviväistöistä alkoi muodostua sujuvia ja suoria. Seuraavaa tehtävää varten ratsukko siirtyi keskiympyrälle harjoituslaukkaan. Pyysin Miljaa ratsastamaan ympyrästä aina joka toisen neljänneksen laukassa ja joka toisen ravissa.
Ensimmäisen siirtymisen Milja ratsasti liikaa ohjalla ja tätä ongelmaa lähdettiin korjaamaan sillä, että Milja sai ottaa satulan etukaaren kauhukahvasta tukea, jotta kädet pysyisivät paikallaan ja pidätteestä tulisi pienempi. Suurin työ siirtymisissä tehtäisiin nyt istunnalla. Manna tajusi heti jutun juonen ja lopulta se siirtyi laukasta jo suoraan käyntiin Miljan vain hieman tiivistäessä istuntaansa.
Kehuin ratsukkoa hyvästä työstä ja pyysin siirtymään itsenäisen loppuverryttelyn pariin. Neljäkymmentäviisiminuuttinen tunti oli ollut joka minuutiltaan varsin tehokas, sillä työnteko yhdessä lämpimän kevätauringon kanssa olivat saaneet Mannan hikoilemaan kevyesti. Ennen lähtöäni annoin vielä Miljalle kotiläksyksi harjoitella pohkeenväistöjä erityisesti ravissa.

~

07.03.2020
Matkassa(KRJ-tarinakisat), kirjoittanut omistaja

Huhhuijakkaa, ensimmäiset kisani täällä, pohjoisella tallilla! Tuo tummatukkainen tyttö, joka minua hoitaa, on oikein mukava. Traileriin mennessä hän tarkistaa moneen kertaan, että heiniä riittää ja kaikki on kunnossa. Saan jopa seuraponinkin, kivaa! Pärskähdän tyytyväisenä, kun pääsen traileriin sisään. Tämä on kisamatka, sen tiedän ihmisten jännityksestä, harjan letityksestä ja kamojen pakkailusta. Vilkaisen kimoa pientä ponia, jonka kanssa minut on laitettu traileriin.
"Mitäs kuoma?" hirnahdan ystävällisesti. Kimo ponitamma vilkaisee minua.
"Mitäs tässä. Mun nimi on Lemon, entäs sinä?" poni pärskähtää. Otan suullisen heiniä. Ihanaa että joku hevonen haluaa tutustua minuun!
"Minua kutsutaan Mannaksi. Mitäs luulet, minkälaisiin kisoihin ollaan matkalla?" kysyn. Otan lisää heiniä ja niin ottaa Lemonkin.
"Varmaan estekisoihin, luulen näin", Lemon vastaa. Pärskähdän tyytyväisenä. Mutustelemme heiniä hiljaisuuden vallitessa. Pian näyttää siltä, että Lemon nukkuisi. Olemme koko ajan matkanneet tasaiseen tahtiin trailerissa, välillä on ollut hieman poukkoilevaa kyytiä. Mutustellessa heiniä mietin tulevia kisoja. Minkähänlaisia hevosia vastaan pääsen kisaamaan? Kuka minulla kisaa? Se tyttökö vai joku muu? Vilkaisen nuokkuvaa Lemonia. Onkohan hän kyydissä vain, jotta saisin seuraa? Seura ei ole ikinä pahitteeksi, vaikka kyllähän minä voin yksinkin matkustaa. Äkkiä auto pysähtyy ja kuuluu pauketta. Trailerin ulkopuolelta kuuluu puhetta ja hälinää.
"Olemme perillä Lemon!" hirnahdan. Lemon herää juuri, kun trailerin takaluukku aukaistaan. Tyttö tulee luokseni. Hän alkaa hoitamaan minua. Riisuu loimen ja suojat, harjaa ja viimeistelee lettejä. Hän sanoo jotain ystävällistä ja lähtee ulos trailerista. Hörähdän Lemonille iloisesti. Hetken päästä sama tyttö tulee taluttamaan minut ulos trailerista. Hänellä on siisti asu, samanlainen kuin kaikilla muilla kisaajilla. Talliympäristö on mukava, ei liikaa meteliä. Hörisen tyytyväisenä. Tyttö varustaa minut ja nousee selkääni. Toinen tyttö, joka on matkassa, taputtaa minua kaulalle ja sanoo jotain. Sitten menemme jo verryttelyalueelle. Terästäydyn. Nyt pitää tehdä parhaansa ja enemmän. En halua tuottaa pettymystä.